lauantai 4. toukokuuta 2019

1.viikon loppu

Viikonloppua kohti olo oli vähän kurjempi. Perjantai päivät ovat itselläni haastavimmat, sillä työpäivät on todella pitkät (08-19). Eilisestä kuitenkin selvittiin, vaikkakin tuli varmistettua ettei ollut 13.päivä, sillä töihin mennessä auton rengas puhkesi ja onneksi hyväntahtoisia ihmisiä on vielä olemassa, sillä eräs teiden ritari vaihtoi huippunopeasti renkaani. Lisäksi evääni jäivät töihin joten kotiin palasi illalla äkäinen ja nälkäinen työläinen.

Lauantaina jatkui vetämätön olo; paleli ja tuntui kuin pää olisi sumussa. Lisäilin päivän mittaan suolashotteja, mutta en saanut orastavaa pääkipua pidettyä loitolla, vaan jouduin lopulta iltapäivällä turvautumaan buranaan. 

Tämän päivän ruokailuja ollut:

ap: kaurapuuroa, mustikoita ja pari keitettyä kanamunaa
lounas: ruusukaalia ja saiturin lehtipihvi maustevoilla
vp: manteleita
illallinen: kalkkunasalaattia, kanamunaa, öljyä
ip:manteleita

Tänään olisi ohjeen mukaan vielä illallakin puuroa, mutta lähden tiputtautumaan pikkuhiljaa kohti ensi viikon ruokamuutoksia, jolloin puurot jäävät pois. Teen sen itse pikkuhiljaa, ja jätän nyt iltapuuron pois tänään ja huomenna. 

Makrot tänään:
hh 50g (13%)
proteiinit 90g (23%)
rasva 111g (64%)

Ihan ok makrot tässä vaiheessa. Rasvaa ehkä voisi lisätä vielä ja proteiineja tiputtaa. Tajusin juuri, että olen ehkä ahminut epähuomiossa protskuja liikaa, kun olen syönyt kanamunista valkuaisetkin. Jätän niitä vähemmälle, tai tiputan aterian proteiineista.

Olin ensin ajatellut, että tänään olisi treenipäivä, mutta koska veto oli pois, siirrän salin huomisaamuun. Huomenna on taas huippupitkä työpäivä ja juuri äsken saunassa mietin aterioita ja taidan syödä lounaan ja päivällisen peräkkäin, jolloin on helpompi syödä loppuilta manteleita.

torstai 2. toukokuuta 2019

1. viikon alku

Ensimmäisellä viikolla emme vedä kehoamme vielä ketoosiin, vaan lähdemme ajamaan hiilareita alas. Tällä viikolla hiilihydraatteja nautitaan puuron muodossa kahdesti päivässä. Muuten hiilarit loistavat poissaolollaan.

Lautaselta löytyy tällä viikolla noin 70% rasvaa, 20 % proteiinia ja 10% hiilihydraatteja. Kasvisten ja proteiinin määrää on rajoitettu ja ainakin itse syön rasvaa enemmän kuin koskaan aiemmin (ainakaan tässä muodossa)

Vettä juodaan paljon. Oikeasti paljon -> noin 3½ litraa päivässä! Tämä vaikutti itselläni niin, että kaikki tuli läpi. Minulla on ollut aiemmin hiukan suolisto-ongelmia ja pelästyin ensimmäisinä päivinä kun kaikki vesi tuntui valuvan lävitseni, mutta nyt tilanne on tasoittunut. 
Vatsa on toiminut säännöllisesti ja olen huomannut ilmavaivojen kadonneen. 


Minulla on ollut myös jonkin verran uniongelmia ja viime yönä suuntoni kertoi, että yö oli erinomainen ja palauduin päivästä 100%. Tämä oli ensimmäinen kerta koko kahden vuoden yhteistyön aikana. En ole koskaan saanut täydellistä yötä. Toistuuko tämä? Se jää nähtäväksi.

Ongelmaksi koen tällä hetkellä:
  • rasvojen syönti. En pidä avokadosta ja manteleita menee juuri ohjeistettu määrä, mutta en pidä niistä niin paljon, että söisin niitä paljoa enempää vapaaehtoisesti
  • menkat, jotka alkoivat juuri tänään.
  • ruoan valmistamisen pohtimisen. Esimerkiksi tänään en sit jaksanut miettiä ja heittelin pannulle kanaa, paprikaa, kesäkurpitsaa ja kananmunan. Nämä sekoittelin ja lisäsin öljyä ja suolaa. Ei ollut gourmeeta, mutta kiduksia kohti
  • veden juonti
  • aamulla törmäsin ensimmäistä kertaa pahaan oloon. Olo oli todella etova ja oksettava, mutta se parani kun join aamupala smoothien.
ps. piipahdin aamulla puntarilla ja se näytti 78,8 kg, joten nesteet lähtenyt ainakin liikkeelle :)



Aloitus

Olen huomannut lihonneeni. Mistä?
Farkut puristavat tai nappi ei mene kiinni. Takin vetoketju ei talven jälkeen enää menekään kiinni. Ennen niin rennot ja löysät jumppapaidat näyttävät nyt makkarankuorilta. 
Miten tähän on tultu?
En voi selittää. Rankan päivän pullat ja tarjous irtokarkit. Havahdun aina kun tyhjennän autoani roskista; karkkipapereita- ja pusseja, suklaapatukoiden kääreitä, jätskipapereita. 
Voin myöntää, että olen pahimman luokan sokerihiiri.


Jotain hyvääkin?
Liikun. Olen aina liikkunut. Käyn kuntosalilla useamman kerran viikossa, joten tiedän, että kehossani myös lihasmassan osuus on suurempi, mutta ylimääräistä on ja kerron myöhemmin minkäverran. 

Havahduin siis asiaan viime viikolla ja päätin, että nyt saa riittää. Tunnustan, että en pärjää yksin ja perinteiset jutut on nyt testattu ja läskin kimppuun tulee käydä uudella sykkeellä.

Fitfarmin keto49 -valmennuksen mainokset pyörivät uutisfiidissäni facebookissa, se koukutti ja houkutti minut lähtemään leikkiin mukaan.

Tämä on minun matkani, sillä koin tänään, että haluan jakaa miten kehoni on vastannut ruokavalioon ja miten valmennus muuttaa minua ja kroppaani.

Keton aloitus mitat:
Paino 80,5 kg
Reiden ympärys 63 cm
Lantion ympärys 101 cm
Vyötärö 92 cm
Hauis 35 cm